Henki tarkoittaa ihmisen tai eläimen elämää, vanhoissa uskomuksissa myös yliluonnollista elämänvoimaa. Elävä ihminen on hengissä eli hänellä on henki. Joillakin eläimillä, kuten kissalla, on nykyaikaistenkin, tosin leikillisten uskomusten mukaan monta henkeä eli elämää. Filosofiassa hengen käsitteellä viitataan oletettuun aineettomaan substanssiin aineenvastakohtana.[1]

Henkiolento

Pääartikkeli: Henkiolento

Henki tarkoittaa myös erilaisia uskomusolentoja ja taruolentoja, jotka eivät ole ruumiillisia ainakaan pääasialliselta olemukseltaan. Tällaisia ovat esimerkiksi luonnonhenget.

Henkinen ja hengellinen

Henkinen tarkoittaa yksilön omien tekojen arviointia ikään kuin ulkoapäin ja kykyä eettisiin kannanottoihin.[2] Hengellinenviittaa lähinnä uskonnolliseen aineettomaan ja siihen suuntautuvaan toimintaan ja ajatteluun.

Muinaissuomalaisten elämänvoima

Henki tarkoitti muinaissuomalaisille ihmisen tai eläimen elämänvoimaa, jonka läsnäolo ilmeni muun muassa hengityksenä. Henki oli kuitenkin eri asia kuin sielu eli persoonallisuus. Henkensä menettänyt ihminen oli kuollut, kun taas sielunsa menettänyt saattoi jatkaa ruumiillista elämäänsä, tosin hyvin masentuneena, halvautuneena tai muuten vakavasti sairaana. Karanneen sielun saattoi tietäjä palauttaa ruumiiseen niin kauan, kuin ruumis oli hengissä. Sielu saattoi palata myös yksinään, ilman ruumista, jolloin kyseessä oli esimerkiksi kummitus tai suojelushaltija.